Uusi Nuorisotoimikunta valittu!

Nuorisotoimikunnassa jatkavat viime kaudelta Marika Rajala, Johannes Laine, Helmi Viljanmaa, Siiri Helminen ja Vilma Forsell. Uusina toimikuntaan tulivat valituiksi Fanni ja Maiju. Lue alta heidän esittelyt!

Morjens! Olen 18-vuotias tyttö Kainuusta. Opiskelen autoalaa kaksoistutkintona, valmistun siis ajoneuvoasentajaksi ja ylioppilaaksi. Minulle tapahtui äkillinen kuulonalenema oikeaan korvaan 17-vuotiaana. Ensiksi minulla alkoi tinnittämään, jonka jälkeen kuulo heikkeni. Tinnitus jatkuu edelleen, mutta sen kanssa pystyy elämään. Minulla on käytössä oikeassa korvassa Phonak Bolero V90-SP kuulokoje, värinä punainen, koska kerran semmonen on niin saa sitten näkyäkkin! Lisäksi siinä on kohinaohjelma, eli kohina kuuluu kojeesta, joten se vie huomion pois omasta tinnituksesta, suosittelen tinnituksesta kärsiville! Apuvälineenä käytän Roger Pen – mikrofonia. Kuulon heikkeneminen ei ole vaikuttanut vauhdikkaaseen elämääni, sillä minulla on yleensä monta rautaa tulessa, esimerkiksi kaiken näköisen vapaaehtoistoiminnan kautta! 
-Fanni Heikkinen

Hei! Olen Maiju, 26-vuotias huonokuuloinen äiti keväällä 5-vuotta täyttävälle tytölle. Olen valmistunut peruskoulun jälkeen ammattikoulusta leipuri-kondiittoriksi, mutta se jäi enemmän harrastuksekseni sillä mielenkiintoni siirtyi enemmän lasten parissa työskentelyyn. Minulla on synnynnäinen keskivaikea kuulovamma ja käytän molemmissa korvissa kuulokojeita. Olen ollut Kuuloliiton toiminnassa mukana pienestä pitäen. Leireillä olen ollut sekä leiriläisenä että ohjaajana. Leireiltä ja tapahtumista olen saanut paljon vertaistukea sekä tutustunut uusiin ihmisiin, joista olen saanut elinikäisiä ystäviä sekä löytänyt parhaan ystävän. Nuton toiminnassa olen ollut mukana siitä lähtien kun ikää on riittänyt.
-Maiju Walden

Moottorikorvien päättärit 2019

Nuto järjesti yhteistyössä risteilyn Kuurojen liiton NTK:n kanssa marraskuussa, mutta rahkeet riitti vielä hyvin järkkäämään päättärit vuodelle 2019. Pieni pikkujoulumuotoinen tapahtuma pidettiin Helsingissä joulukuun tienoilla, jossa oli erikoinen ruokakattaus, mukavaa illallisohjelmaa sekä hauskanpitoa porukan kesken. Paikalle saapui 20 nuorta sekä yllätysvieras, nimittäin eräs herra Korvatunturilta. 

Nuorten pikkujouluissa on ollut tapana tuoda 5€:n arvoinen lahja valmiiksi paketoituna, jotka joulupukki jakaa nuorille. Pukin vierailun jälkeen oli lisää ohjelmaa, jonka jälkeen nuoret saivat vaihtaa vapaalle ja lähteä jatkamaan iltaa Helsingin keskustaan. Tälläkin kertaa pikkujoulut olivat oikein onnistuneet, josta Nuto sai huikeita ideoita seuraaviin pikkujouluihin. Ole siis kuulolla, asiasta tiedotetaan Moottorikorvien some-kanavilla Facebookissa, Instagramissa sekä nettisivuilla! 

Kaamos-risteily 2019

NUORTEN HUONOKUULOISTEN JA KUUROJEN YHTEINEN KAAMOSRISTEILY 

kirjoittanut Vilma Forsell 

Kuuloliiton ja Kuurojen liiton nuorisotoimikunnat järjestivät yhteistyössä Kaamosristeilyn Itämeren aalloilla marraskuun alussa. Osallistujia risteilyllä oli yhteensä yli 100, ja osallistujia mukana oli ympäri Suomea. vastaavanlaista yhteistyötä organisaatioiden nuorisotoimikuntien välillä on tehty edellisen kerran 15 vuotta sitten. 

Tapahtumaa edelsi molempien toimikuntien vuosikokoukset, josta jatkettiin yhteiskuljetuksin kokoustamisen jälkeen suoraan Olympiaterminaaliin risteilyhulinoihin. Kolmepäiväisen risteilyn ohjelman suunnittelu ja organisointi oli jaettu toimikuntien ohjelmatyöryhmien välillä niin, että ensimmäisenä iltana ohjelmasta vastasi Kuuloliitto, ja toisena iltana Kuurojen liitto. Ohjelmaksi oli suunniteltu hauskoja erilaisia tutustumis-, ja jäänrikkomisleikkejä sekä myöhemmin Tukholmaan tutustumisen mahdollistavia monipuolisia ryhmärasteja. 

Risteilyllä oli mukana useampi tulkki, jotka mahdollistivat kommunikaation huonokuuloisten ja kuurojen välillä. Toki muitakin kommunikoinnin keinoja oli mahdollista hyödyntää mielikuvitusta vapaasti käyttäen. Risteily sai hyvää palautetta, ja toi toisilleen tuntemattomia ihmisiä yhteen luoden uusia ihmissuhteita ja yhdistäen vanhoja tuttuja. Toive oli vastaavanlaiseen yhteistyöhön ja Moottorikorvien omalle risteilylle. Tässä siis tekemistä Nutolle ensi kaudelle. 

Kuuloliiton nuorisotoimikunta tulevana toimikautena: 

Marika Rajala, puheenjohtaja

Johannes Laine, varapuheenjohtaja

Helmi Viljanmaa, jäsen, 

Siiri Helminen, jäsen

Vilma Forsell, jäsen

Maiju Walden, jäsen

Fanni Heikkinen, jäsen

IFHOHYP:N AGM SVEITSISSÄ ZÜRICHISSA

kirjoittanut Vilma Forsell 

Kuuloliiton nuorisotoimikunnan hallituksesta Vilma Forsell ja toimihenkilö Viivi Kilpeläinen osallistuivat lokakuussa IFHOHYP:n vuosikokoukseen (AGM = annual general meeting), joka järjestettiin tänä vuonna Zürichissa Sveitsissä paikallisen kuulojärjestö Jugehörigin ja IFHOHYP:n organisoimana. Mukana suomalaisedustuksena olivat myös Svenska Hörselförbundetin Camilla Mattjus ja IFHOHYP:n hallituksessa sihteerinä toimiva Jenna Junttila. Jenna on toiminut kansainvälisissä pyörteissä jo 8 vuotta, ja luovuttaa nyt sihteerin paikan eteenpäin toimikautensa päättyessä vuosikokouksessa. 

Vilma ja Viivi toimivat Suomen Kuuloliiton Nuorisotoimikunnan edustajina delegaattina ja tarkkailijana äänioikeuttaan vuosikokouksessa käyttäen. Molemmat olivat ensi kertaa mukana kansainvälisten huonokuuloisten nuorten vuosikokouksessa, mutta Viiville AGM oli tapahtumana tuttu muutaman vuoden takaa, kun vastaava järjestettiin Suomessa Helsingissä 2017.  Viivi oli mukana Moottorikorvien kanssa organisoimassa tapahtumaa. Helsingin AGM oli todella pidetty, tätä vahvisti vielä vuosienkin jälkeen saadut kehut tapahtumasta ja muiden jäsenmaiden vuolaat kehut Suomesta. 

IFHOHYP:n toiminnan kulmakivet ovat AGM:n lisäksi Study Sessionit, jotka ovat tietynlaisia opintoleirejä. Siellä keskustellaan kuuloalan järjestöille tärkeistä aiheista, kuten vaikuttamisesta, vammaisten oikeuksista ja tasa-arvosta, ja toki kevyemmistäkin aiheista. Suuri merkitys tapahtumilla yksilölle on sen tarjoama vertaistuki ja ihmissuhteet. Niiden merkitystä ei voi nuoren huonokuuloisen elämässä korostaa tarpeeksi. Esteettömyyteen ja jokaisen yksilön samoihin mahdollisuuksiin pyrkivällä Kuuloliitolla on pitkät perinteet huonokuuloisten nuorten kansainvälisyyteen tukemisessa. 

Tapahtuman pääpaino oli vuosikokouksessa, mutta paikallisjärjestö oli järjestänyt monipuolista toimintaa muille päiville mahdollistaen tutustumisen ja verkostoitumisen muiden maiden huonokuuloisten nuorten kanssa, sekä tutustumisen paikalliseen kulttuuriin ja maan antimiin. Toki tapahtumassa oli myös monipuolisia esiintyjiä lisäämässä tietoa esimerkiksi vaikuttamisesta YK:n tasolla, ja voimaantumisen käsitteestä ja merkityksestä yksilön ja yhteisön kannalta. Vapaa-ajalla kävimme kiertämässä Zürichin ja naapurikaupunki Luzernen kaunista kaupunkia, ja ihailemassa kaunista vuoristoa. 

On selvää, että jäsenmaiden välillä on eroja esteettömyyden ja saavutettavuuden saralla. Kuulon apuvälineiden saatavuus ja kustannukset vaihtelevat todella paljon. Matka avasi silmiä, ja lisäsi kiitollisuutta suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan. Suomessa pidetään omista huolta. Kuulon apuvälineiden kustannukset eivät ole este niiden käyttöönotolle ja kuulon kuntoutukselle. Muissa maissa tilanne saattaa epäoikeudenmukaisesti olla niin, että yksilö jää ilman kuntoutusta oman taloudellisen tilanteensa vuoksi. 

Tulevana kesänä 2020 Summer Camp järjestetään Kanadassa, ja sitä seuraavana vuonna Georgiassa. Seuraavan AGM:n sijainti ja ajankohta ovat vielä työn alla, mutta selvinnevät loppu- tai alkuvuoden aikana. 

Keskustelua IFHOHYP:n jäsenmaiden lähettiläiden kanssa herätti IFHOHYP:n jäsenmaiden yhteisöllisyys ja yhteistyön rakentaminen. Keskustelua saatiin aikaiseksi mahdollisesta jäsenmaiden huonokuuloisten nuorten välisestä vaihtotoiminnasta. Maiden huonokuuloisten nuorten motivoituneisuus ja vapaaehtoistyö tällaisten järjestämistä kohtaan mahdollistaisivat toiminnan kokeilemisen ja jatkamisen sen onnistuessa. 

On varmaa, että vieraalla kielellä puhuminen jännittää alkuun. Se on täysin normaalia ottaen huomioon, että huonon kuulon ja erilaisten aksenttien vuoksi joutuu ponnistella ymmärtämisen kanssa luomukorvaa enemmän. Tällaisia ajatuksia Viivi ja Vilma kävivät läpi lentokoneen noustessa ilmaan Helsinki-Vantaalla ja viimeistään sen laskeutuessa Zürichiin. Kaikki ajattelevat samoin! Tärkeää on kuitenkin lähteä toimintaan mukaan rohkeasti, koska rohkeus ja yritteliäisyys palkitaan varmasti. Kirjoitustulkkaus helpottaa myös mukana pysymistä. Pieni epämukavuusalueelle hyppääminen voi avata uskomattomia ovia, kuten tämäkin reissu osallistujille todisti! 

IFHOHYP:n toimintaa pääsee seuraamaan sosiaalisessa mediassa IFHOHYP – ja Unofficial group of IFHOHYP -ryhmässä Facebookissa ja IFHOHYP:n Instagramissa. Sitä kautta tapahtuu myös tiedottaminen tulevista tapahtumista. Moottorikorvien kansainvälisyysvastaava Vilmaan voi ottaa yhteyttä kansainvälisen toiminnan kiinnostaessa. 

Ollaan kuulolla kansainvälisissä tuulissa! 

Helmi Aupairina

Lähdin aupairiksi tammikuussa 2019 Englantiin, Fleet nimiseen kaupunkiin perheeseen jossa oli Suomalainen äiti ja Intialainen isä. Monikulttuuriseen perheeseen kuului myös kaksi kouluikäistä lasta. Bongasin perheen äitini kautta facebookista kuukautta ennen lähtöä. Tällöin kerroin myös kuulovammastani ja hänelle se ei ollut ongelma. Olimme yhteydessä Whatsapin ja Facebookin kautta, juttelimme videopuhelulla äidin ja tyttären kanssa. Aluksi epäröin mutta lopulta päätin lähteä ilman ennakkoluuloja. Päätökseeni auttoi se että perheessä puhutaan myös Suomea.

Kun laskeuduin Englantiin koko perhe oli vastassa kentällä, lapset olivat odottaneet minua innolla. Ensimmäisinä päivinä tutustuin perheeseen ja rutiineihin. Kerroin myös perheelle apuvälineistäni ja kuulovammasta tarkemmin, lapsia myös kovasti kiinnosti miten implantti toimii. Tehtäviä perheessä oli mm. perus kodin hoito, lasten huolehtiminen kouluun, kotiin ja harrastuksiin. Iltapäivisin harrastimme jalkapalloa, kävimme puistoissa ja pelailimme lautapelejä.

Omana vapaa-aikanani tutustuin lähiympäristöön, muihin kaupunkeihin ja nähtävyyksiin. Löysin myös heti facebook ryhmistä muita lähellä olevia aupaireja joiden kanssa kävin syömässä ja elokuvissa. Englannin kieli on aina ollut itselleni vaikea ja sen myös huomasi aluksi kun jouduin vuorovaikutukseen muiden kanssa. Puhuminen ja lukeminen oli helpompaa kuin itse kuunteleminen. Loppua kohden se kuitenkin helpottui, juttelin perheen isän kanssa aina silloin tällöin. 6kk meni todella nopeasti ja pian oliki jo lähtö takaisin koti Suomeen. Kokemuksia tuli roppakaupalla, opin vastuuta ja sen että unelmia kannattaa tavoitella

15.8.2019
Helmi Viljanmaa

Huonokuuloinen työelämässä

Tässä jutussa haastatellaan huonokuuloista nuorta, joka on työelämässä mukana. Lue millaisessa työtehtävässä voi huonokuuloinen työskennellä. 

1. Kerro kuka olet, mistä tulet ja minne olet matkalla? 
Moro, mä oon Miro. Stadissa syntynyt ja kasvanut 25-vuotias. Olen menossa kohti tulevaisuutta, joka on nyt sumea, mutta kirkastuu ajan myötä.

2. Missä työskentelet? Kerro tarkemmin työnkuvastasi ja siitä minkälaisessa ympäristössä työskentelet? 
Olen tällä hetkellä töissä henkilöstöpalveluyritys WorkPowerilla markkinoinnin harjoittelijana. Olen osavastuussa some-markkinoinnista ja sisällöntuotosta. Työhöni kuuluu toki paljon muutakin, esimerkiksi erilaiset asiakasillat ja messuilla esiintyminen kuuluu myös työnkuvaan. Teen myös avustavia toimistotöitä, kuten tilauksia. Meidän toimisto sijaitsee Runerberginkadulla ja se on tällainen kiva avotoimisto, jossa jokainen tiimi on käytännössä samojen seinien sisällä.

3. Koetko melun häiritseväksi töissä? Oletko kokenut jonkinlaisia muita haasteita huonokuuloisuuden takia työssäsi ja työympäristön takia? 
Ennen tätä työtä olin pitkään asiakaspalvelutyössä BR-leluilla, siinä oli välillä haasteita, kun melu yltyi korkeaksi ja asiakkaat puhuivat epäselvästi. Myös turistit, jotka eivät osanneet englantia, loivat hankalia tilanteita. Mutta nykyisessä työssäni en ole kokenut enää samanlaisia haasteita. Toki avotoimistossa yltyy meteli välillä korkeaksi kaikkien puheenvuorojen aikana ja lennokkaiden vitsien ansiosta, mutta ei ole synnyttänyt niin pahoja haasteita ettei niistä uudelleen kysymällä selviäisi. Molempien työpaikkojen haasteista selvisin hyvin uudelleen kysymällä. Toki huonokuuloisuus luo omat haasteensa, mutta en ole kohdannut mitään, mistä en selviäisi.
Kyllähän melu aina häiritsee, mutta BR-leluissa minulle kehittyi aika korkea toleranssi melulle itkevien ja huutavien lapsien takia, joten se ei häiritse niin, että en pystyisi työskentelemään. Onhan melua aina, ei sitä pääse pakoon, ellei kävele kuulosuojaimet päässä tai kuulolaitteet off-asennossa.

4.  Käytätkö töissä apuvälineitä? Jos, niin millaisia? 
 En käytä. Jos kuulolaitteita ei lasketa. 

5. Miten kehittäisit työskentely-ympäristön paremmin huonokuuloisille sopivammaksi?
Täydellinen olosuhde työpaikalla olisi varmaan oma toimisto oven kanssa, jonka voi laittaa kiinni, kun melu yltyy korkeaksi, mutta itse pidän avotoimistosta, sillä olen hyvin sosiaalinen ja tykkään huudella takaisin. Sanon näin, että ihmiset joiden kanssa työskentelee ovat myös osa työympäristöä, joten jokin ”koulutus” heille olisi myös sopiva vaihtoehto. Ja ainahan toimiston akustiikkaan voi kiinnittää huomiota. En silti lähtisi kehittämään tätä toimistoa. Pidän tästä näin!

Kiitos Miro tästä mielenkiintoisesta haastastelusta! 

Nuorten Escape-room seikkailu

Nuorten Escape room-seikkailu Helsingissä 6.4.2019

Kuuloliiton Uudenmaan kuulopiiri järjesti alueensa nuorille hauskan Escape room-seikkailun, jossa osallistujat pääsivät pelaamaan kahdessa erilaisessa pakohuonepelissä. Tapahtumaan osallistui yhteensä 10 nuorta.

Mikä on Escape room?

Escape room on tosielämässä tapahtuva pakohuonepeli, jossa osallistujilla on tunti aikaa ratkaista huoneessa olevat pulmat ja arvoitukset päästäkseen huoneesta ulos. Eri teemoin sisustetuissa huoneissa on erilaisia tehtäviä, jotka ratkotaan yhdessä ryhmän kanssa.

Pelit järjestettiin Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa Escape room Running Rabbit:issä. Perille saavuttuamme jakaannuimme kahteen ryhmään. Toiset pääsivät selvittämään pelottavaa murhamysteeriä ja toiset jännittävää Egyptin arvoitusta. Kun olimme kaikki selvinneet ulos huoneista, menimme yhdessä syömään keskustassa sijaitsevaan Grande Grill-ravintolaan, jossa Uudenmaan piiri tarjosi osallistujille virvoitusjuomat.

Nuoret olivat todella tyytyväisiä tapahtumaan, ja toivoivat myös jatkossa samanlaisia tapahtumia. Oli kiva päästä tapaamaan uusia ja vanhoja kuulokavereita ja vaihtamaan kuulumisia kivan tekemisen ohella.

Kiitoksia Uudenmaan piiri!

Kuuloliiton nuorten parissa työskentelevät toimihenkilöt

Hei!

Mie olen Viivi Kilpeläinen ja toimin Kuuloliitossa Uudenmaan piirin aluetyöntekijänä. Työskentelen paljon myös Kuuloliiton lasten ja nuorten toiminnan parissa. Minuun voitte törmätä kesän leireillä, Nuorisotoimikunnan tapahtumissa sekä Uudenmaan piirin alueen lasten ja nuorten tapahtumissa.

Olen 24-vuotias ja itsekin huonokuuloinen. Alun perin olen kotoisin Rovaniemeltä, mutta nykyään olen asunut Helsingissä jo 4 vuotta. Harrastuksiini kuuluu salibandy ja viulun soitto. Olen myös Satakieliohjelman koulutettu vertaistukihenkilö. Moikataan kun tavataan!

Hauska fakta: Työskentelin ennen Kuuloliittoa Linnanmäellä, missä ohjasin huvilaitteita.

Hola!

Olen Paula Hesso ja toimin Kuuloliitossa Uudenmaan piirin aluetyöntekijänä. Vastaan myös Kuuloautokierroksesta. Toimin pääsääntöisten työtehtävieni ohella myös Nuorisotoimikunnan apulaisena.

Olen työskennellyt liitossa nyt 3 vuotta ja olen tykännyt kovasti. Työtehtävieni kautta olen päässyt näkemään paljon erilaisia puolia Kuuloliiton toiminnasta sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Vapaa-ajallani leikin kissani Muusan kanssa ja soittelen pianoa.

Hauska fakta: Puhun sujuvaa espanjaa. Asi que si quieres aprender español, ven a saludarme.

Morjensta!

Olen Taneli Ojala, Kuuloliiton Nuorisosihteeri. Harrastuksiini kuuluvat lukeminen, punttien kolluuttelu, liikunta mahdollisuuksien mukaan ja mahdollisimman monipuolisesti. Tämän lisäksi myös pidän luonnossa kulkemisesta (vähänkö klisee😂), purjehtimisesta, ruuanlaitosta…Työni huonokuuloisten lasten ja nuorten parissa tarjoaa minulle jatkuvasti uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Parasta työssäni on pienet oivalluksen ja onnistumisen hetket, mitä erityisesti lapset saavat vertaistoiminnan parissa.
Hauska fakta: Puhun sujuvaa Oulua, mutta mielenkiintoisena projektina tällä hetkellä viittomakielen kurssi.

Tampereen Mitä?-Cafe 9.3.2019

Tampereella järjestettiin ensimmäistä kertaa nuorten aikuisten Mitä?-kahvila yhteistyössä Tampereen Kuuloyhdistyksen kanssa. Paikalla oli 5 nuorta ja Tampereen Kuuloyhdistyksen puheenjohtaja Irmeli Wilenius. Irmeli esitteli meille tiloja ja kertoi yhdistyksen toiminnasta. Tämän jälkeen pelasimme porukalla korttipelejä ja nautimme Arnoldsin donitseista. Tunnelma oli erittäin rento ja pelipöydässä syntyi myös paljon keskustelua kuuloasioista. Seuraavan kerran kahvila on Tampereella 5.4.2019 Tervetuloa!

Nuorisotoimikunnan pitkäaikainen jäsen Toni Kesti päätti toimikautensa.

1. Mikä sai sinut tulemaan mukaan Nutoon?
2. Milloin aloitit Nutossa?
3. Mitä tehtäviä olet tehnyt Nutossa?
4. Mikä on ollut suurin saavutus jonka olette saaneet aikaan Nutossa?
5. Kerro jokin hauska muisto Nuto-ajoilta?
6. Kannattaako pyrkiä Nutoon?

Vastaukset:

1. Leirit loopuivat täysi-ikäisyyden tullen ja yhden tapahtuman (taisi olla lasketteluviikonloppu) jäkeen tarjoutui mahdollisuus tapahtumavastaavan pestiin. Päätin kokeilla äänestystä ja paikka äänestettiin minulle. Pääsin tekemään itselle rakkalle yhdistykselle itselle mielekästä hommaa. Kiitokset EDELLEEN kaikille silloin äänestäneille!

2. Minut valittiin NUTO:n pikkujouluissa 2009. Eli toisin, kuten olin aikasisemmin muistellut.. 😅 Täytyykin kiitospuheeseen ja plakaattiin tehdä muutoksia 😉

3. Nutossa olen saanut olla aika monipuolisesti. Tapahtumavastaavana jokunen vuosi, puheenjohtajana kaksi vuotta, varapuheenjohtajana kaksi ja logistiikkavastaavana vuoden. Hommia piisannut! 😏

4. Saavutuksia… Vuosia monta ja projekteja vähintään yhtä monta! Kaikkien uusien innokkaiden nuorien mukaan saanti ehkä parhaita saavutuksia. Nuorten aikuisten oma viikonloppuleirin pilootti ehkä mieleenpainuvin.Nutoon äänestettiin vuosi sitten (2017) yhteiskokouksessa ENSIMMÄINEN kuuleva jäsen. Voisi sanoa, että aika iso saavutus syrjinnän vastaiselle järjestölle? Haave huonokuuloisten nuorten omasta ns. Urheiluyksiköstä taikka vastaavasta jäi toteutumatta. Se jää harmittamaan. Ähkä joku nuori ottais tästä koppia? 😉 

5. Voi nuita hauskoja muistoja on niin paljon, että ei niistä oikein sellasta parasta pysty kyllä valkkaamaan!😂😅Ehkä yksi laskettelureissu Sotkamoon… Kerrottiin kaikille minkälaiseen pieneen koirankoppiin joudutaan ahtautuun ja puitteet päin mettäperää ja paikan päällä kaikkia odottikin semmonen kolomen kerroksen lukaali. Pieni jekku kaikille! Toinen ja ehkä jopa TÄRKEIN muisto, ei niin hauska, sattuu eräälle pikkujoululle Pieksämäellä. Joulut erittäin hyvät ja kaiken kruunasi oma kosinta kesken iltaohjelman, johon mahtavaksi onnekseni toinen osapuoli vastasi pienen verhojen taakse piiloutumishetken jälkeen myöntävästi. 😘

6. Nutossa voit itse vaikuttaa siihen, mitä huonokuuloiset nuoret tekee, miten tekevät ja milloin. Saat olla osana huipputiimejä, jotka tekevät kanssasi huipputärkeetä työtä huonokuuloisten nuorten hyväksi ja toimit heidän äänitorvenaan meidän yhteiskunnassa. Nuto vie sinulta aikaa ja vaivaa, mutta koko se aika, minkä pystyt siinä viettämään, ei ole sinulta pois. Päinvastoin, se antaa sinulle ehkä enemmän, mitä pystyt edes kuvittelemaan. Kannattaako? 😉 
Voin vielä muokata vastauksia, jos ei oo painokelpoista! 😅
T. Toni Kesti 

”Kiitos kaikki mahtavat tyypit! Tämä on ollut iso osa elämästä. Mahtavia vuosia, joissa on ylä- ja alamäkiä, mutta matka on ollu mahtava. Takki on tyhjä ja onkin jo aika antaa nuorempien astua esiin ja loistaa. Jatkakaa mahtavaa työtä ja olkaa ilosia!
#24 Toni Tonza Kesti kiittää ja kuittaa!