Moottorikorvat.net

Kuuloliiton nuorisotoiminnan sivut

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Etusivu Toimintaa Nuorisotoiminta

Nuorisotoiminta

Kuuloliitto ry

http://www.kuuloliitto.fi

Kuuloliitto ry on huonokuuloisten ja kuuroutuneiden valtakunnallinen vaikuttamis- ja palvelujärjestö. Liiton toiminnan päämääränä on:

  • kuuntelu- ja ääniolojen parantaminen
  • kuulovammaisten palveluiden turvaaminen ja kehittäminen
  • kuulovammaisten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksien edistäminen
  • kuulovammaisten kansansalinvälisen yhteistyön kehittäminen

Päämääriään liitto toteuttaa vaikuttamistyön, järjestötyön ja kuntoutuksen avulla.

Liitto muodostuu 90:stä paikallisesta kuulonhuoltoyhdistyksestä ja kahdesta valtakunnallisesta toimialayhdistyksestä, joissa on yhteensä noin 15 000 jäsentä. Kuuloliitolla on 8 aluetoimistoa ympäri maata ja keskustoimisto Valkeassa Talossa Helsingissä.

Nuorisotoiminta

Kuuloliiton nuorisotoiminta on osa järjestöosaston toimintaa. Liitossa on kaksi nuorisotyöntekijää, jotka muodostavat nuorisotiimin. Nuorisosihteeri järjestää lasten ja nuorten tapahtumia ja vastaa Moottorikorvat-lehden tilaajarekisteristä. Nuorten kuntoutusohjaajaan voi olla yhteydessä mm. apuvälineisiin ja opiskeluun liittyvissä asioissa.

Nuorisosihteeri Janne Autiosuo
Kuuloliitto ry
Ilkantie 4
00400 Helsinki
puh: 09–580 3312
gsm: 040-563 4046
fax: 09-580 3331
e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Nuorten kuntoutusohjaaja Taina Aalto
Kuuloliitto ry
Ilkantie 4
00400 Helsinki
puh: 09-580 3375
gsm: 040-775 8022
fax: 09-580 3331
e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Nuorisotoimikunta

Nuorisotyöntekijöiden lisäksi nuorisotoiminnan tärkeä osa on nuorisotoimikunta eli NUTO. NUTO koostuu kolmesta henkilöstä, jotka organisoivat liiton vapaaehtoispuolen nuorisotoimintaa ja toimivat yhteyskanavana Kuuloliittoon. Nuorisotoimikuntalaisilla on omat vastuualueensa ja työryhmänsä. Mikäli olet kiinnostunut toimintaan osallistumisesta tai haluat muuten tuoda asioita esille, ota yhteyttä NUTO:laisiin. 


Puheenjohtaja: Emma Niemeläinen, Helsinki

Viestintätyöryhmä: Jaakko Evonen, Vaasa ja Soumitro Rajala

Tapahtumatyöryhmä: Miia Merikivi, Espoo ja Tiina Huhta-Koivisto, Turku


Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen


Työryhmät ja niiden jäsenet

Viestintätyöryhmä

Viestintätyöryhmä koostuu kahdesta alaryhmästä: WWW-työryhmästä ja Moottorikorvat-lehden toimikunnasta. WWW-työryhmä vastaa viestinnän sähköisestä puolesta, eli www-sivuista, foorumista ja sähköpostilistoista. Moottorikorvat-lehden toimikunta puolestaan työstää lehteä, joka ilmestyy loppuvuodesta 2009. Viestintätyöryhmästä vastaavat Jaakko Evonen ja Soumitro Rajala.

Yhteyden saat jäseniin osoitteella Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

WWW-työryhmä

  • Jaakko Evonen, Vaasa
  • Soumitro Rajala
  • Peeta Piiparinen, Vantaa
  • Ville Myllymäki, Helsinki
  • Laura Mononen, Helsinki
  • Susanna Malmsten, Salo

Moottorikorvat-lehden toimikunta

  • Jaakko Evonen, toimittaja, Vaasa
  • Sanni Valtonen, avustaja, Lahti
  • Noora Väisänen, avustaja, Helsinki
  • Noora Penttinen, avustaja, Tampere
  • Arja Niskanen, taittaja, Iisalmi

NUTO-tapahtumat

Liiton lasten ja nuorten tapahtumien (7-18v.) ohella nuoret järjestävät itse toimintaa ympäri Suomea. NUTO-tapahtumien taustalla ovat eri alueilla asuvat aktiivinuoret, jotka organisoivat yhdessä pääasiassa vanhemmille (18->) nuorille suunnattua toimintaa. Ryhmän vetäjinä toimivat Miia Merikivi ja Tiina Huhta-Koivisto. 

Kansainvälinen toiminta

Kuuloliiton nuoret toimivat myös maailmalla. Yhteistyötä on erityisesti kansainvälisen huonokuuloisten nuorten järjestö IFHOH kanssa. Tärkeitä kohdealueita ovat lisäksi Pohjoismaat ja Viro. Työryhmän vastuuhenkilönä toimii Noora Penttinen.

Vaikuttamistyö

Vaikuttamistyöryhmän tehtävänä on seurata huonokuuloisten nuorten tilannetta mm. opiskelussa ja työelämässä sekä vaikuttaa asioihin. Mikä Estää?-projektille on tulossa jatkoa muun muassa huonokuuloisen opinto-oppaan muodossa. Se on suunnattu niin opiskelijoille kuin opintojaan aloittaville nuorille ja heidän opettajilleen. Ota yhteys NUTOn puheenjohtajaan Emma Niemeläiseen, jos sinulla on kysyttävää vaikuttamiseen liittyvistä asioista tai olet kiinnostunut työryhmässä toimimisesta.

Viimeksi päivitetty 14.02.2010 18:18  

Haku

Tiedotteet

Uudet sivut

Moottorikorvat.net -sivusto siirtyi huhtikuussa 2009 uuteen sisällönhallintajärjestelmään. Täältä löytyvät muun muassa ajankohtaiset tiedotteet, tulevat tapahtumat ja yleistä tietoa toiminnasta. Vinkkejä ja puutteita voi kommentoida foorumissa

Palautetta voit antaa myös vasemman palkin Palaute-osiosta. Vinkkejä ja ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.


Kysymys

Käytätkö irkkiä?
 

Uusimmat tapahtumat


Etusivu Toimintaa Nuorisotoiminta